25. tammikuuta 2014

Viikon varrelta

Tuntuu vähän hassulta taas kirjoittaa viikon tapahtumista, kun kuluneella viikolla ei tapahtunut oikeastaan mitään, enkä edes ottanut kovinkaan paljon kuvia. Menköön silti.

Viime viikko loppui pieneen herkutteluhetkeen viinin ja suklaan kanssa. Kuva on huijausta, söin suklaata enemmän kuin nuo kaksi palaa.


Sunnuntai-iltana katsoimme myös loppuun Solsidanin ekan kauden ekan puoliskon, ja aloitimme toista. Viikolla saimme senkin suoritettua. Aivan kauhea ohjelma, oli pakko varata heti toinenkin kausi. :D Onneksi nämä sekä kolmas kausi löytyivät kirjastosta, toivotaan että neljäskin tulee jossain vaiheessa saataville.


Sunnuntai-iltaan kuului myös perinteinen kynsien lakkaus. Kimalteella, kuinkas muuten.


Siivouspäivän tulppaanit saivat ilmeisesti pakkasta sen verran, että toinen puska lakastui heti, eikä toinenkaan ole enää kovin hyvässä jamassa.


Suivaantuneena ostin siis uudet kukat eilen, nämä käärin kaulahuivin sisälle. Toivotaan parasta.




Kävin myös vihdoin ostamassa itselleni toppahousut, vihdoin! Eihän tässä vatuloinnissa mennyt kuin viitisen vuotta. Toivottavasti ovat hyvät, hinta ainakin oli hyvä kun olivat 50 %:n alennuksessa.


Pukeutumisessa ei kauheasti vaihtelua näkynyt.


Tänä aamuna laitettiin takkaan tuli ja kunhan saamme kotiin vähän lisälämpöä (ja takan pellin kiinni), suuntaamme auton nokan kohti mökkiä. Tästähän tuli ihan laatuviikonloppu.


Kivaa viikonlopun jatkoa!

My week in pictures. Have a happy weekend!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti