30. heinäkuuta 2013

Viikonloppua ja unikekoja

No tulipa otsikko. :D Viime viikonloppu vietettiin taas Saimaalla, olisi ollut täydellinen viikonloppu ellen olisi saanut kivaa kesäflunssaa... Noh, lämpöä, aurinkoa, rentoa olemista ja hyvää ruokaa riitti joten flunssa ei niin kauheasti haitannut.

Lähdettiin ajelemaan mökkiä kohti jo perjantaiaamusta. Matkallakin riitti kauniita maisemia.



Kangasniemellä pysähdyttiin kahvittelemaan näin kauniiseen paikkaan, paikalla on pieni kahvila josta on todellakin näköalat! Myös tarjottavat olivat hyvät, me syötiin muikkuleipää ja välimeren leipää, vähän vaihtelua tavallisiin huoltsikoiden juustosämpylöihin. 



Lauantaina tarjosin nimipäiväni kunniaksi mustikkapiirakkaa. Pohjan tein itse kotona, mökillä vain lisättiin vatkattu vaniljavaahto ja tuoreet mustikat. Lauantaina herkuttelimme myös kantarellikastikkeella, ihan parasta kesäruokaa!



Loppuun vielä bonuskuva kesälomalta, oli unohtunut kameraan. Tässä odotellaan ruokaa Imatran Valtionhotellissa, oli muuten yksi pisimmistä odotuksista mihin ravintolassa olen joutunut. Tilauksesta meni tunti ennenkuin ruoka oli edessä, naapuripöydän keskusteluista selvisi että odotus johtui sairastapauksesta. Ihan ymmärrettävää, mutta sitä en kyllä sulattanut ollenkaan ettei meidän tarjoilija selittänyt mitään eikä edes pahoitellut tilannetta. Jonkinlaista asiakaspalvelua odottaisi kuitenkin tuon tasoisessa paikassa, mutta ilmeisesti kaikki ei vaan osaa... Pökelö ilme johtunee karmivasta nälästä.


P.S. Tänä(kin) vuonna meidän mökkiseurueen unikeon tittelin lunasti mieheni, joskus vielä käymme heittämässä mokoman laiskimuksen sängystä järveen. :D Kun vain keksisi miten se onnistuu ilman että miehen tarvii nukkua laiturilla. :)

Beautiful landscapes and some delicacies from last weekend. Last picture is from our summer holiday, this had been left in our camera... Now I'm trying to recover from a summer flu, not nice at all. But weekend was great despite of the illness.

23. heinäkuuta 2013

230713

Pitkästä aikaa päivän pukimia. Aika menee nyt jostain syystä niin nopeasti, ettei ehdi oikein tehdä mitään. Ilmeisesti lomalta töihin paluu oli kuitenkin hitusen rankka kun töiden jälkeen on ihan kuollut eikä mitään saa aikaiseksi. Toivotaan, että tilanne paranee pian... Olen muuten huomannut, että siitepölykausi+allergia+allergialääkkeet on aika tappavan väsyttävä yhdistelmä, harmi sinänsä kun tähän aikaan vuodesta olisi muuten valoisuuden takia energiaa riittämiin. Tää on kai se fifty-sixty -tilanne, allergian voitoksi... ;)

 Häikäisee häikäisee...

Tunika/tunic - H&M
Legginsit/leggins - H&M
Kengät/shoes - Skopunkten?
Kello/watch - Esprit
Rannekoru/bracelet - Mango

Long time no see... First today's outfit picture for a long time. I have been busy and time just disappears somehow... I think my allergy + medication for that makes me tired, this is the best season for allergies, yippee...

17. heinäkuuta 2013

Summer holiday, last part

Kännykästähän ne viimeiset lomakuvat sitten löytyivät. Aika asupainotteisella linjalla mennään, mutta onpa jotain muuta kuin vettä. :)

Tampereella:


Tornin yläkerrassa, mahtava vastavalokuva. Tosin tausta on tässä(kin) tapauksessa hienompi kuin kuvattava. :)

Cafe Esplanad kuuluu aina Helsingissä käyntiin... Ja voi jestas noita pullia, ikinä en muista etten jaksa yksin syödä koko herkkua. Onneksi sain vähän apua. :)

Tässä ollaan jo sukuloimassa Imatralla.

Sellaisia. Hyvät lomakelit oli, pitkiä housuja en tainnut vetää jalkaani kertaakaan. Paitsi ihan lähtöiltana kun oli vähän viileämpää. Seuraavana päivänä Tampereella lahkeet saikin sitten kääriä.  Tällaisiä kesäpäiviä saisi olla vieläkin, mutta täällä ainakin vettä on tullut koko päivän... Viikonlopuksi olen kuitenkin jo tilannut hyvän sään, lähdemme nimittäin mökille mustikoita poimimaan. Aurinkoa siis muillekin!

Some holiday outfits. I didn't wear long trousers at all during the holiday, what a luxury! Now here it's raining and it's cold, so talk about timing...

16. heinäkuuta 2013

Summer holiday part 3

Jatketaan Kotkan kuvilla. Tässä vaiheessa ruokamyrkytyksen jälkimainingit alkoivat selvästi vähän helpottamaan. :)


Törmäsimme Kotkassa sattumalta mieheni vanhaan hoitotätiin, joka kutsui meidät veirailulle luokseen. Alla olevat kuvat ovat hänen talonsa kattoterassilta. Aika huimat näkymät, ja mikä sijainti keskellä Kotkaa! Kyseessä on kertakaikkiaan ihana vanha rouva, joka otti minutkin vastaan kuin vanhan rakkaan tutun vaikkei olla koskaan tavattukaan. Mieleenpainuva tapaaminen, eikä jäänyt varmasti viimeiseksi. Ihanaa kun lomalla saa kokea tällaisia hienoja hetkiä, pitkään istuttiin ja juteltiin ja hoitotäti muisteli mieheni lapsuutta, monta sellaista juttua kuulin joita en ole aiemmin kuullut. :)




 Ja sitten taas niitä nostureita...




(Mustavalkoiset kuvat mieheni ottamia.)

Lähtöpäivänä kävimme vielä ihmettelemässä merivoimien vuosipäivää, tarkoitus oli kuunnella vain soittokunnan konsertti, mutta eksyimme sitten myös käymään laivoissa, jotka olivat yleisölle auki. Paljon mielenkiintoista informaatiota tuli, itseänikin kiinnostaa jostain syystä nämä puolustusvoimien jutut. :) Valitettavasti emme päässeet käymään taustalla näkyvässä miinalaiva Pohjanmaassa, ja autossa matkalla kuulimmekin radiosta, että aluksesta luovutaan sen iän tähden. Tulipa kuitenkin nähtyä "livenä" tämä kuuluista alus. :)


Vielä taitaa olla jäljellä yksi postaus kesälomakuvia, kunhan saan kuvat ulos muistakin kameroista.

Summer days in Kotka.

14. heinäkuuta 2013

140713

Ekasta kummilapsen konfirmaatiosta on selvitty, kaunis oli tilaisuus niinkuin nuo yleensä. Konfirmaation jälkeen siirryimme lähimpien sukulaisten kesken juhlimaan rippilapsen kotiin. Tässäpä oma juhla-asuni, mekon löysin sattumalta Kotkasta alennusmyynnistä. Kirkossa päällä oli vielä valkoinen neuletakki, mutta eihän se näihin kuviin eksynyt.


Ei mitään käsitystä mitä ylemmässä kuvassa tapahtuu.. Varsinainen kummitustäti. :)

Mekko/dress - Selection by S. Oliver
Kengät/shoes - Tamaris
Laukku/clutch - Ei merkkiä/no label

Today my godson was confirmed, I celebrated in this outfit.

Summer holiday part 2

Jatketaan Pyhtään Kaunissaaren kuvilla, edellisessä postauksessa oltiinkin jo matkalla saareen. Kaunissaareen pääsee ainakin tänä kesänä ainoastaan Kotkan Sapokasta. M/S Vire puksuttaa matkaa hitusen reippaan tunnin verran. Ne onnelliset, joilla on oma vene, pääsevät tietysti saareen oman aikataulunsa mukaan. Vierasvenesatamassa vuorokausimaksu oli muistaakseni 18€. Kesä kesältä mun venekuume vain nousee, olisi niin ihanaa viettää kesäloma vesillä tutustuen meriluontoon ja kaikkiin kauniisiin satamiin. Siksi kiinnitän huomiota tuollaisiin pieniin seikkoihin, jotka eivät mua koske mitenkään. :) Unelmaretki veisi täältä länsirannikolta rannikkoa pitkin matkaten Saimaan kanavaan ja sitä myöten Saimaalle. Vielä en ole keksinyt miten veneen saisi sieltä kotiin ilman, että täytyisi kulkea sama matka takaisinpäin, mutta eiköhän tässä ole aikaa suunnitella, sen verran budjetin ulkopuolella sopivat matkaveneet ovat. :D




Mutta takaisin Kaunissaareen, saarelta löytyy kauppa, ravintola sekä monenlaista nähtävää. Rantautuessa tunnelma oli vähän kuin Saariston lapsista, samoin käveleskellessä pitkin saarta. Ravintolaa emme valitettavasti testanneet, tässä vaiheessa kärsin vielä ruokamyrkytyksen jälkimainingeista eikä ruokaa tehnyt mieli. Muutaman saaressaolotunnin vietimme käveleskelemällä pitkin saarta (paljon jäi tosin vielä näkemättä) ja nauttimalla auringosta pienellä kivikkorannalla. Ranta oli täynnä pienehköjä, pyöreitä kiviä joten kovin mukavasti ei rannalla voinut lötkötellä, mutta aika kului mainiosti isommalla kivellä istuskellen ja kirjaa lukien.









Kaunissaari oli kaikenkaikkiaan kokemuksena tosi mukava, ensi kerralla ollaan saaressa vähän pidemmän aikaa ja pakataan piknikkori mukaan sekä tutustutaan saareen paremmin. Suosittelen kyllä tutustumaan paikkaan, mikäli sattuu liikkumaan Kotkassa tai veneilemään seudulla. (Viimeiset kolme kuvaa ovat kotimatkalta, kahdessa viimeisessä Kotkan Mansikkalahti.)

13. heinäkuuta 2013

Summer holiday

Loma alkaa olla vietetty, eilen palasimme reissusta ja oli vaiherikas matka taas takana. Kesälomamatkan reittinä oli tänä vuonna Seinäjoki-Tampere-Helsinki-Porvoo-Kotka-Lappeenranta-Imatra. Ihana reissu lukuunottamatta ruokamyrkytystä jonka sain Porvoossa, yksi päivä meni aika tiiviisti siitä kärsiessä ja lopulta viikko meni siihen, että olin täydellisen toipunut. Omituinen tunne, kun ruoka ei vaan kerta kaikkiaan maistu, ja pienemmästäkin määrästä tuli täyteen. Ilmeisesti oli siis täydellisen stopin ja levon paikka, plussapuolena myös se, että tuli ainakin halvaksi reissu ravintolalaskujen osalta. :)

Tässä nyt vähän lomakuvia yhdestä kamerasta (aika vähän tuli kuvattua ottaen huomioon, että syystä tai toisesta meillä oli mukana 2 kameraa + kännykän kamera...), laitan näitä vähän kerrassaan ettei tule mitään hirviöpostausta. Paljon tuli taas kuvattua vettä ja muuta luontoa, kyllä Suomi on vaan niin kaunis maa etenkin kesällä...


 Käytiin Kangasalla (Kangasalalla?? Miten tää taipuu?) Vehoniemen automuseossa. No, arvata saattaa että museon puoli oli multa äkkiä kierretty, loppuajan keskityin lähinnä maisemien ihailuun ja yhden pahuksen geokätkön etsintään. En löytänyt.

Helsingissä yövyttiin Tornissa, on se vaan ihanan tunnelmallinen paikka.




Pääkaupunkia tutkailtiin näissä. Mekko Esprit, jakku H&M, huivi H&M, kenkien hankintapaikasta ei ole muistikuvaa.








Sitten päästiinkin aina niin ihanaan Kotkaan. Porvoosta ei tullut otettua kuvan kuvaa, mutta Kotkasta sitten senkin edestä. Suurin osa kuvista on toki perinteisiä Kotkan kuvia, merta, merta ja merta sekä muutamia satamanostureita. Nämä kuvat ovat matkalta Pyhtään Kaunissaareen, siitä lisää seuraavaksi.

Tänään oltiin pienessä kastetilaisuudessa, mieheni 15- ja 13-vuotiaat veljenpojat saivat kasteen ja sain kunnian päästä molempien toiseksi kummiksi. Suku on helluntailaista, mutta pojat halusivat liittyä kirkkoon. Huomenna on sitten vanhemman pojan konfirmaatio, joten nyt valmistautumaan huomiseen juhlapäivään. Nämä elämän juhlahetket ovat kyllä niin ihania, tähän on hyvä lopettaa tämä kesäloma. <3

Our summer holiday in pictures. We made a traditional road trip, this is the first part of the pictures. Holiday was great if we don't count a food poisoning I had... Finland's nature is so beautiful, especially at summer, love it.