30. huhtikuuta 2013

300413

Vappuaaton kunniaksi kävin vaihdattamassa autoon ihka uudet renkaat. Sattumalta rengasliikkeen televisiossa pyöri Yle 1 ja sieltä tuleva Hollannin uuden kuninkaan kruunajaisseremonia. Mikäs siinä sitten oli renkaanvaihtoa odotellessa... Mulla on salainen heikko kohta kuninkaallisia kohtaan, erityisesti tykkään pohjoismaisista kruunupäistä, mutta kyllähän nämä muutkin menee siinä sivussa. :) Tässä siis päivän parhaat tällä kertaa kuninkaallisesta näkövinkkelistä.

Päivän kaunein oli ehdottomasti kuningatar Maxima, ihanaihana puku! Selvästi sininen oli (Hollanin oranssin lisäksi) päivän väri, muun muassa kuningasparin pienet tyttäret oli puettu tähän siniseen. Tykkään! Myös pitsi tuntui olevan suosiossa, sitä näkyi muidenkin juhlavieraiden yllä.

Tässäpä söpöt prinsessat. Mietin vain kuinka paljon tyttöjä mahtoi seremonia jännittää, toisaalta ovathan he tottuneet jo vauvasta asti olemaan esillä ja "edustamaan". Itse olisin tuossa tilanteessa ollut ihan kauhuissani. :)

Söpöistä pikkuprinsessoista pääsemme mielestäni päivän suloisimpaan ja tunnelmallisimpaan kuvaan, jossa mielestäni kaikki pompöösi jää taka-alalle ja kahden vahvan ihmisen hyvä ja luottamuksellinen suhde tulee esille.

Entinen ja uusi kuningatar. Anoppi ja miniä. :) En tiedä, tämä jotenkin sulatti mun sydämen, näkee kuinka paljon he arvostavat toisiaan. Onneksi itsekin olen saanut muodostettua omaan anoppiini tällaiset välit. 

Tässä vielä upea kuningaspari matkalla seremoniaan.

Tässä vielä (virallinen??) ryhmäkuva. Muista kuninkaallisista Espanjan Letizia onnistui asuvalinnassaan ehkä parhaiten. Mutta mitä on taas tapahtunut suosikilleni Ruotsin Victorialle? Vaisu, ehkä jopa hieman ryhditön puku, ja voi sitä raukkaa joka joutui istumaan Victorian takana. Mielestäni tuollaisissa tilaisuuksissa, missä istutaan ja huomio keskittyy koko ajan johonkin tiettyyn henkilöön/henkilöihin, tulisi käyttää sellaista hattua että myös takana olijat näkevät jotain. 

Siinäpä siis päivän annos kuninkaallista kimallusta, nyt maistelemaan hieman kuohuviiniä vapun ja huomisen arkivapaan kunniaksi. Klara vappen! :)

Kaikki kuvat täältä.

Royal celebration in the Netherlands. I have a weak spot for royal things, so... But now we are celebrating the First of May!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti